torstai, 15. tammikuu 2015

Kosteilla keleillä..

.. minä haluan käyttää kauniita alusvaatteita.

.. minä haluan pukeutua yksin ollessani pelkkään neuleeseen, sekä pitsisiin stringeihin.

.. minä haluan kulkea kaupungilla ja katsella ihmisiä.

.. minä haluan käpertyä sohvannurkkaan nauttimaan itsestäni.

.. minä haluan sytyttää kynttilöitä ja nauttia toisen ihmisen lämmöstä.

.. minä haluan tuntea toisen hengityksen ihollani.

.. minä haluan tutustua uusiin leluihini.

.. minä haluan syödä hyvin ja katsella tyhjänpäiväisiä elokuvia.

keskiviikko, 14. tammikuu 2015

Maistuvaa pikkulauantaita ;)

WP_001100.jpg

perjantai, 2. tammikuu 2015

Uusi vuosi!

Olemme vihdoin päässeet uuteen vuoteen ja voimme aloittaa sen ylpeinä edellisen loppuunsaattamisesta. Itselleni se tarkoittaa uusia kuvioita, joskin teidän miellyttämisenne säilyy edelleen osana sitä ;) Uuteen vuoteen voidaan siirtyä edelleen yhdessä, mutta sikäli matkamme on kuitenkin syystä tai toisesta päättynyt / päättymässä, haluan kiittää sinua yhteisistä hetkistämme. Starttaillaan kuitenkin uutta vuotta poistomyynnillä, johon palataan tuonnempana ;) Tuoksuni odottavat juuri sinua.. 

perjantai, 19. joulukuu 2014

Loma!

Niin se alkaa jo joululoma lähentelemään täälläkin. Tänä vuonna vietän joulun rauhallisesti ystävien kesken. Joulu on perinteisesti rauhoittumisen aikaa ja tänä vuonna aion itsekin noudattaa sitä. Pukkiakin odotan jo kovasti ;) En pysy housuissani, kun tiedän pääseväni istumaan hänen syliinsä ja kuiskaamaan korvaansa kuinka olen ollut tuhma.. Ehkä saan kovan paketin ;)

torstai, 18. joulukuu 2014

Maistan jo kesän..

"Mies siirtyi minua lähemmäksi ja laski myös toisen olkani paljaaksi. Mekko valahti lanteilleni ja mies suuteli minua hellästi kaulaan. Tartuin hänen paitaansa ja aloin avaamaan hänen nappejaan. Mies nosti voimakkain käsivarsin lanteitani itseään vasten ja laski leninkini kokonaan nurmelle.

Makasin hänen allaan pelkissä alusvaatteissa, kirkkaan sinisessä uudessa alusasussani. Mies nousi yllättäen kauemmas päältäni ja katseli minua kuin arvioiden asuani. Näin hymyn hänen kasvoillaan. Nousin ylös ja laskin hänen shortsinsa nilkkoihin. Hän nousi seisomaan alastomana eteeni, otti minua kädestä kiinni ja lähti juoksemaan kohti lampea."

 

Kuinkakohan tarina etenee..? Haluatko sinä tietää ;)